lauantai 5. maaliskuuta 2016

Two 1918s

Taking things off to tangent - but relevant to my interest - this time it won't be about textiles or some other living history thing, but larping. And only in English, since Finns know English anyway and I hope this to reach a wider audience. Also because don't want to write this twice. :p 

One war, two countries, two games

I had the good luck to be able to participate as a player in two wonderful games that closely mirror each other in general setting and set in the same year in-game time, but were very different by structure and theme. The first game was the Finnish game Viena 1918 (post-game reflections from organizer in Finnish), set in Western part of Russia where various groups competed for control of a small Carelian village; the second was the Czech game Legion: Siberian Story, set in Eastern end of Russia in 1918 where a small group of Legionnaires and other people were trying to get home. I'm not even going to go into the parallels of two small, newly independent nations here: in Viena my character was from St. Petersburg and didn't have that much of a goat in the game with Finland's independence, other than resisting the current White rule and their meddling in Russian Carelia. And as for Legion, I really can't say I have enough in-depth knowledge about that period of Czech history, and for my character it mattered more to get her family back home than where the capitol was.

Wider view

As a player I'm fairly inexperienced. As an organizer... well, in 2009 I jumped straight into the deep end of making historical games. For a long time figured that my interest in history was limited to roughly medieval period and preceding times. For a long time I had no interest for female roles within a strictly delineated and constricting eras and societies, and it was the enabling chaos of the wartime and the red "trouser guard" which finally encouraged me to sign up for Viena. It was the first game set in nearly present history where I played, and the first nonfantasy where I played a female character for longer than half an hour. (After that there have been more. I think I might want to swing the other way soon.)

The Finnish larp scene is quite unusual in that the player base has clearly more female-identified persons than male-identified. According to Larp Census, it's roughly 49 to 44 %. The rest are nonbinary (including myself) or didn't want to tell. In historical games this is even more heavily skewed towards women, and the people who write historical games take this into account early on - both in selection of the setting in which there would reasonably be a heavily female demographic in the game, and in giving those characters agency and interesting plots while creating a window to what might have been.

Viena followed the typical 2/3rds F to 1/3rd M distribution of character gender, and the war and historically known existence of Red women's guard allowed to make a more varied spread of social roles, to the shock of the Carelian women and the deep, deep disgust of the White tribal warriors. Legion on the other hand is written for Czech players, and the majority of the characters were male, although there too the egalitarian principles of the Legion gave possibility to include few woman soldiers, in addition to the nurses, other auxiliaries and the civilians.

Similarities and differences

In both games war played a heavy part - how else could it have been. The inter- and intra-faction conflicts were brought to head in both games multiple times. In Viena the goal of the organizers was to make the whole thing farcical for the outside viewer, with both Red and White factions repeatedly hauling their own flags up the villagers' flagpole and such. The humorous elements of trying to figure out the English canned foods, and Carelian radist translitterizing English radio communications about herrings were something that were totally missing from Legion, which was a very straight up tragedy in human scale. Add in the 25-kilometer march on snowy mountain roads, and Legion was altogether a different beast on emotional and physical levels.

As game format of "characters and plots come from the organizers, things are fairly scripted" Legion was surprisingly familiar. The workshops before the game were also really familiar, and the safety was well taken care of. The networks of plots and relationships were complex and interesting and gave almost too much to play, given that most of the time we were on the move and oftentimes the character you'd have wanted to talk to was somewhere on the other end of the 54-plus-organizer-characters file.

Making players sing has long been a tradition in Greywolves-brand of historical games, and I've often helped to translate and adjust songs into Finnish. For Legion we learned the thankfully simple song Ach synku synku - I don't know if they have more songs in Czech runs, but this was just the perfect song for the game both thematically and well, being possible to learn for non-Czechs. (My first encounter with Czech songs was Ktož jsú boží bojovníci.) Personally I find singing to be very emotional activity and one that brings the culture to life in all new levels, and it was great to be on familiar ground on this also.

The biggest differences apart from the basic mood and necessity-dictated character distribution seemed to stem from the structure of the game. In Carelia, we were moving in a fairly large area mostly independently, although there were some GMs keeping tabs on us, and well-marked paths. The action mostly focused around the village, the antagonists were the other players, and the travel was mostly between camps and scouting. In Siberia, we were moving towards a goal along a pre-set route. The action happened during the breaks by the wonderful and smoothly organized friendly or antagonistic NPC teams, and talking happened all the time - even when the officers tried to get people walking in a single file. In Carelia the game's location was two very muddy kilometers away from the closest place to get by car. In Siberia, we were most of the time not very far from forest roads, and even the footpaths were wide enough for three to walk side by side.

Viena followed the typical Finnish method where people pay relatively little for the game itself but take care of their own props. The only props from the organizers were the arm bands and the weapons - mostly deactivated bolt action rifles. Legion had a much higher cost, but supplied pretty much everything necessary from clothes to blank firing weapons. It was even possible to rent good, thick blankets from the organizers instead of the "just ask around in the player group" method of Finnish loan props. Given that the majority of people were foreigners arriving by plane, it was just as good and I gladly paid the little extra.

Parallel to this, Viena was a single shot game, and it's unlikely there will be a rerun - in Finnish scene the organizers tend to move to the next interesting thing, or try a different angle, and reruns are fairly rare. Also, most games may be under a club's nominal flag and get a bit of funding, website infra and prop loans, but they are more personal and group projects. Contrarily Legion recently had its tenth run by the club Rolling, done mostly by the same organizer group, and eight of the runs have been arranged in the same location. And it shows. Despite the smoothness of the "well-oiled larp machine" of Viena's organization, there are still always some inevitable burrs that come up in a game of 50 players let loose on the countryside, especially if the game location is, as said, two kilometers from closest place to unload the cars and it happens to rain a week straight before the game. In Legion the organizers clearly had experience of this particular location, and how to best use it. The only bigger hitch I'd complain about in the first international run of Legion was the late arrival to the offgame location, which meant everything was delayed, including the start of the game.

Reflections

On purely personal level the characters I played were both fun, and very different - that was good. For Viena I wished for, and got, a soldier role. I played one of the few competent soldiers, a former member of the 1st Russian Women's Battalion of Death. I had a great time being pissed off at our mildly incompetent (although properly SR) leader, and it was all great. But the role wasn't that different from myself - it had been fun, but I hadn't been someone else.

In Legion I wished for physically active role with no backstabbing or heavy plotting, or focus on romance. I was initially offered the women soldiers, and an third woman, but actually got a really cool and strong-willed (but so, so young) nurse character. She was fun to play, and the contact players were awesome. And I did feel I had been someone else, but after the game I felt there had been several blind spots in my immersion I hadn't noticed, or that I didn't have sufficient meta-level observation going on to tell me what would have been a good thing to do. (Something to work on, then!)

Even so the thing that hit me most in Legion - and keeps hitting me, a month after the game - was the general mood. Not just as something I experienced in character, but something I observed and soaked in as a player. The losses and pains and burdens that everyone carried and kept going, or not. And I want more of that, so yeah, when the autumn rolls around I'm definitely keeping an eye on the website and waiting for more international runs.

Going forward

As an organizer who intends to return to organizing after the break, Legion gives some food for thought. There are definitely some things to take home, particularly the blank firing guns - and I didn't even get to use one in-game. It's fun to be shot at when there's actual shots. The meta level mechanics of determining whether you get wounded would improve gunfights, especially chaotic ones where you really can't see who's shooting at you.

As for the reruns, that's not really a big thing in Finland. Only a few games are designed to be played several times. A good number of those are designed to be replayed 2-4 times within a weekend or two, not year after year. Many of the good game locations have had several games organized there, which helps to give familiar environment, but may also be a source of "oh, this scout cabin again" overfamiliarity. But if it's intentional, would that help? And would there be enough organizers who want to do the same thing over and over again, since it's usually the "ooh shinymuddy new interesting thing, let's do this next year" that drives the game design in the historical games faction of the scene that I know. And on purely economical side, Finnish games - since they are one-shots - are typically budgeted to break even, in a culture where participation fees are quite low, so the heavy initial investment to loan props and "hopefully break even after X games" approach would take a really brave leap into financial risk. So I don't imagine seeing a shift to games organized exactly like Legion any time soon - but the rerun potential is certainly something I'd like to see more.

And now I'm slightly annoyed about not going to Solmukohta and getting to talk about this but hey, there's always next year, hopefully.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Herjofsnes 63

Herjofsnesin takki haudasta 63 on ehkä yleisimpiä elävöitysvaatteita, ja miksipäs ei. Oma versioni on hyvin vaatimaton, ulkonäöltään värjäämätöntä ruudullista villaa ja perustuu Medieval Garments Reconstructed -kirjan kaavoihin. En ole aiemmin tehnyt vaatteita jonkun muun kaavojen perusteella, siis ihan tarkasti katsoen että mitenkä tämän pitäisi mennä, vaan aika pitkälti katsonut että jaahas, noin, minulle pitää soveltaa näin ja näin. Nytkin katsoin lähinnä hihaan enemmän apua kirjan kaavasta.

The Herjofsnes 63 coat is probably one of the most recreated historical item of clothing, and why not. My version is very modest, checkered fabric of apparently undyed wool and made with help from Medieval Garments Reconstructed. It's the first time I've made something from an actual pattern, usually I just wing it, frequently with a fairly good success. This time I mainly looked at the pattern for help with the sleeve bits.

Kangas on ostettu ystävän pakettiautosta, kun tämä myi ylimääräisiä pois. Neulasin kankaan kiinni olohuoneen paksuun mattoon ja mallasin kylkipalojen leikkausta langan avulla. Mietin pitkään, olisiko sittenkin pitänyt värjätä kangas jollain, mutta totesin että en omista järkevän kokoista ammetta kyseiseen hommaan. Olkoon näin.

Bought the fabric from a friend's van, as she was selling her unnecessary things. I pinned the fabric on the thick carpet and figured out the body bits with the string. I wondered for a while whether to dye this fabric or not, but decided against it, mainly for lack of resources. So it's a rather un-fancy fabric, it's all right.

Apulankojen avulla oli helppo piirtää kankaaseen, mistä leikataan. Tai leikata suoraan, jos ei pelota. Tässä hulpioreunasta (vasemmalla) tulee etummaiset kappaleet, keskeltä etu- ja selkäpuolen kylkipalat ja taitetusta takaosasta (oikealla) selkä. Näyttää kovin lyhyeltä ja kapealta... ei ole. Helman leveys valmiissa takissa on noin 170 senttiä, ja takki ulottuu minua polven alle.

After the straight lines are marked with the string, it's easy to draw them on the fabric. Or just cut. The selvage edge (left) will be the front pieces, the middle ones sides, and the folded part (right) is the back. It looks short and narrow... it isn't. The lenght of the hem is about 170 cm and the coat reaches just below the knees.

Hihan kappaleet leikattuna ja harsittuina. Toffo auttaa.

The sleeve and its many bits. Toffo helps.

Hiha valmiina. Vaikka välillä epäilytti, palojen mittasuhteet toimivat todella hyvin ja saumaan ei jäänyt orpoa kangasta.

The sleeve, ready. I was a bit suspicious at times, but this worked really well and the fabric evened out nicely.

Nappeja tuli "muutama" enemmän kuin alkuperäiseen. Mallailin nappien määrän kankaan ruudutuksen mukaan, ja niitä tuli sitten lopulta 24 sekä kaksi helman alaosaan. Napinlävet syntyivät nätisti turkisveitsellä, hienoja napinläpimeistejä kun en omista. Kangasnappeihin tuli täytteeksi takin päällys- ja vuorikankaan mitättömän pieniä tilkkuja. Niiden lisäksi (ja kahden vyötäröltä alkavan kiilapalan, jotka sitten poistin koska ne muuttivat laskeutumista liikaa) kangasta jäi yli pala josta juuri ja juuri saa pienen kauluksen. Tarkkaa!

A whole bunch of buttons. The original had 15, mine has 24... I set the distances by the checkered fabric, if it was an even colour I'd have used a slightly longer distance between the buttons. Made the buttonholes with a sharp leather knife, much better than using scissors. The buttons have tiny scraps of the over and inner fabric inside. Aside from those the only leftover bit (aside from two short gores I ended up removing, as they made the coat look odd) of fabric is just enough for a small standing collar. Nice!

Vuoritin takin hiukan epätyypillisesti, olin nimittäin ehtinyt jo ommella etu- ja selkäpuolen paloihin kylkiosat kiinni ennen kuin olin edes ostanut vuorikangasta. Mutta onnistuipa tuo näinkin - vuori on ohutta, tiiviiksi huovutettua villaa Grunwaldista. Maanläheinen väri on linjassa vaatimattoman päällyskankaan kanssa. Kaulukseen tulee vielä joko huolitteleva lautanauha tai pieni pystykaulus, joka peittää nuo pienet vekit päällyskankaassa.

I had already sewn the side pieces to the front and back pieces when I bought the dark brown, thin and dense wool from Grunwald. Still, the lining settled nicely and the colour suits the other fabric. I'll be making a finishing tablet woven band for the collar or adding a standing collar to cover the little cuts in the inturned outer fabric.

Ja takki valmiina. Ei ole mikään maailman nopein pukea päälle, ja mietin pitäisikö ostaa muutama pesällinen kaninnahkoja ja vuorittaa se oikeasti talvilämpimäksi. Ehkä joskus - keskiaikaharrastus keskittyy enemmän lämpimään kauteen, talvijuttuihin sitten rautakautisesti. Ja mahtuuhan tuon alle villakerroksia jos se siitä on kiinni.

Here it is, all ready and done. It's not the fastest to put on, and I wonder if I should get a warren's worth of rabbit furs and line it for proper winter wear. On the other hand, most of my medieval re-enacting is done on summer months, winter is mainly for Iron Age. And I have several wool tunics, anyway.

torstai 18. huhtikuuta 2013

1500-luvun partlet

Sitä yhtä peliä varten oli ollut tarkoitus julkaista tämäkin ohje jo jonkin aikaa sitten. No. Aina ei voi ehtiä kaikkea, yritetään silti, muun kiireen välissä. Partlet eli hartiakaulus on näppärä pieni vaatekappale, joka syntyy melkein vaikka mistä jämäpaloista ja joka tarjoaa helpon tavan päivittää keskiaikaböndenaisen vaatetus 1500-luvulle. Alkuun muutama kuva. Kummassakin tädillä on ilmeisesti kyseessä vuoritettu partlet, kampfraulla sulkeutuva ja turkisvuorattu ja hienolla rouvalla tyylikkäästi auki roikkuva. 1500-luvulla käytettiin tietääkseni jo hakasia vaatteiden kiinnittämiseen, ei siis ole pakko väkertää kangasnappeja tai yrittää löytää metallisia sopivia ellei itse halua. Ei katsota ainakaan pelissä pahalla mikäli partlet on vain solmittu kiinni. Kankaan menekki on melkoisen pieni. Käytännössä tarvitaan neljä noin 20 cm leveää ja 25 cm korkeaa kappaletta (tai kaksi etu- ja yksi takakappale, tai oikea ja vasen hartia). Vuorin saa istumaan paremmin mikäli ompelee kaikki palat kerralla kiinni toisiinsa, mutta huomasin tämän olevan hiukan epämukavaa jos alla ei ole korkeakauluksista paitaa. Ainakin kaulus on kuitenkin hyvä vuorittaa jos kauluksen tekee villasta. Jos haluaisi tehdä hienosti (niinkuin haluaisin jos aikoisin enemmän leikkiä 1500-lukua) tässä kohtaa voisi hifistellä enemmänkin. Nyt kuitenkin tarkoitus on vain saada peliin kelvollinen vaate järkevällä työmäärällä, joten omat pistot eivät tässä maailman kauneimpia ole. Kiinnitykseen kolme hakasta, jotka tosin ehkä vielä vaihtuvat muutamaan nappiin, ja se on siinä.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Suunnittelua

Kulunut talvi on pitänyt sisällään huomattavan määrän mielenkiintoisia aikoja, niinpä ompelut ja muut käsityöt ovat jääneet aika lailla syrjään. Nyt kuitenkin kevät nostaa taas rumaa päätään ja alkaa olla aika miettiä uusia metkuja kesäksi, sekä tietenkin joitain uusia vaatteita Sateenkaarilipun alle -peliin. Luvassa siis kevään aikana partlet-ohje naiselle sekä viillekkeisen hartiahupun ohje maalaismiehelle. Noissa 1500-luvun maalaisten hartiahupuissa kun näyttää muuten olevan melko istuvat hartiat, mutta eteen tai sivuille on leikattu lyhyet halkiot ilmeisesti käsien liikkuvuuden parantamiseksi. Erinäiset ihmiset ovat tilailleet multa kenkiä ja niitä varten tuli sitten tehtyä malleja. Ja jostain syystä (ollos kirottu, Google) sitten hypähti silmille myös kuva novgorodilaisista kirjailluista kengistä. Joissa oli sydän. Ja kiemuroita. Sitten metsästeltiinkin mallikuvaa uudestaan ja pohdittiin ja sovellettiin vähäsen. Ja kerkesin tekemään mallikengänkin. Mutta jotain tällaista on luvassa, kunhan keksin millä väreillä. Ja keltaisesta mekosta on tulossa svita kunhan saan tilattua hassuja tveriläisiä nappeja ja tulihan sitä lautanauhan sijaintia vähän mallailtua myös. Nyt tosin näyttää siltä että taakse täytyy lisätä sauma tai valesauma kun kaula-aukosta tuli liian suuri. Ja kaulus täytyy tietysti olla myös. Mekkoa en taida vuorittaa, mutta kaulukseen voisi jotakin laittaa.

torstai 22. marraskuuta 2012

Keltainen ihanuus

Syksyä vasten tuli ommeltua vihdoin sitten myös karjalainen päällystunika siitä keltaisesta käsinkudotusta villakankaasta, jota muuten oli aivan ihana ommella. Ruskeamman sävyistä kangasta oli enemmän ja siitä syntyikin 110 senttiä pitkä eli reilusti polven alle ulottuva, pitkähihainen ja väljähkö mekko. Herra Schwindtin löydöissä ei näisä päällysvaatteissa ollut juuri koristeluja vaikka prameista miehen haudoista löytyivätkin, mikä vähän arveluttaa mekon muuttamisessa svita-takiksi, mutta annas kattoo ja miettii vielä. Kaavana sovelsin aika reippaasti viime syksynä tekemääni ruskeaa tunikaa sekä venäläis- ja karjalaispaitojen kaavoja. Niinpä mekkoon tuli noin 45 cm leveät etu- ja takakappaleet, 15 cm levennyskaistale kainaloiden alta helmaan asti sekä melko voimakkaasti levenevät kiilat vyötäröltä alkaen.

Hihoihin sovelsin jo ruskeassa mekossa käyttämääni puolisuunnikkaiden yhteensopivuutta. Eli noin puolet hihan yläosan leveydestä syntyy kahdesta puolisuunnikkaasta jotka saadaan joko leikkaamalla leveä puolisuunnikas kahtia ja ompelemalla kummankin pidempi sivu omaan puoleensa suorakulmaista hihakappaletta, tai leikkaamalla pitkästä suikaleesta vastaavan muotoiset palat. Koska geometria on kaunista, pidemmän palan pääty taipuu kauniisti hyväilemään lyhyemmän palan päätyä ja vastakkaista hihan saumaa, joten kolmiolla tai yhtenäisellä puolisuunnikkaalla syntyvä voimakas vinous hihan ylä- tai alareunassa poistuu kokonaan. Magiaa!

Tässä vielä mallina huomattavasti jyrkemmässä kulmassa leikatut ruskean mekon hihakiilat. Tässä kaavassa on vielä sekin etu, että palat sopivasti mitoittamalla kyynärpään kohdalle syntyy luonnostaan mukava kuppi. Täytyy vain kiinnittää huomiota kankaan mahdolliseen puolisuuteen sekä siihen, että vasen ja oikea hiha ovat selkeästi toistensa peilikuvio eivätkä lainkaan vaihdettavissa.

Ja tässä vielä valmis mekko, uusien ihanien mataranpunaisten lapasten sekä vanhojen pussihousujen ja kökköjen karjalanpiirakkakenkien kera.
Handwoven yellow cloth, aah. I decided to make it into a tunic first - the 12th century Karelian finds by Dr. Schwindt, more than a century ago, show little decoration in the collar of even the wealthiest male graves. So at least for now I'll use the tunic as it is. I'm quite happy with the pattern, which is an adaptation of typically used tunic pattern, rubakha pattern and historic era Karelian traditional shirt pattern. The front and back pieces are rather narrow, with extra width at the chest achieved with narrow straight gores under the sleeves, and triangular, wide gores starting from the waist. The sleeve pattern in turn uses rectangle and two trapezoids. The trapezoids are from one bisected trapezoid, both are sewn with the longer edge to the rectangular sleeve piece, and the end of the longer one bends nicely to fill in the gap in the seam. Magic of geometry! And no mismatching edges in the sleeve.

The fabric was also ridiculously easy to sew. I'm very pleased with the result if I may say so. Needs some finishing yet, as I wanted to make it ready for Kekri.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Syksyn satoa: kenkiä

Viimeksi kun tein kenkiä, tulos ei ollut täysin tyydyttävä ja rautakausikelpoiset matalavartiset kengät osoittautuivat käytännössä ei niin hyviksi, muun muassa rantin puuttumisen vuoksi. Niitä tuli kuitenkin käytettyä jonkin aikaa ennen kuin muuttuivat suohirviöiksi, koska eihän nyt kenkiä voi hukkaan heittää kun nahkakin on niin saamarin kallista. No, tämän kesän jälkeen totesin niiden lopulta olevan niin huonossa kunnossa että raaski kierrättää nahan ja tehdä ihan eri kaavalla ihan eri kengät.

Muistaakseni näiden tyyppien oikea nimi on hedeby-kenkä - kaikki kaverit vaan ovat tehneet omansa joko Kuggomissa tai kuggomiittien opastuksella, joten Harmaasusien keskuudessa popot tunnetaan kuggombuutseina. Oli mulla joku oikea kaavakin, ja silti melkein epäonnistuin... Jos seuraavat jo menisivät ilman että täytyy avartaa sitä tai ottaa sisään tätä. Tällä kertaa siis ongelmaksi nousi liian pieni suuaukko, kun olin laskenut etäisyyden kengän kärjestä suuaukon etureunaan liian pitkäksi joten nilkan ympäri kiertävä osa vastaavasti oli lyhyempi. Tämän takia siis kengistä mitataan nilkanympärys!

Kääntökengät 4mm paksulla pohjanahalla onnistuvat muuten siedettävän helposti, jos pohjaa ohentaa reunasta noin 2mm paksuksi puolen sentin matkalta. Valmistusvaiheessa en tietenkään muistanut valokuvata, myös siksi että ompelin aika kiireellä kun piti saada ne viikonlopuksi valmiiksi - paitsi että ei sitten kuitenkaan, kun metsähallituksen kämpässä jossa piti yöpyä ei saanut tuoda koiria sisälle. Kivajee.

Näiden jälkeen sitten tulikin mieleen, jotta 1500-lukukelpoiset lehmännenäkengätkin voisi kai oikeastaan tehdä. Syy tähän villiin laajennukseen on Harmaasusien seuraava peli, tietenkin, ja sen vaateproppikuvaukset. Tällä kertaa (koska haluamme kiusata pelaajia eikun) kuvasin myös tekoprosessin.
Kivasti ovat nahan päällä nahasta leikatut osat. Tästä kuitenkin erottunee nelikulmaisuuden voimakas läsnäolo, ja kengät on mahdollista tehdä hyvinkin pienestä määrästä nahkaa. Päällisen etuosa ulottuu siis kaikilta reunoiltaan noin sentin pohjan ulkopuolelle paloja leikatessa, ommellessa tuo mitta katoaa todella nopeasti kun päällisen varvaskaarteissa on piston väli hiukan pidempi kuin pohjan vastaavissa kohdissa. Ehkä olisi voinut jättää vielä vähän enemmmän kääntövaraa.

Saksalaisen tehokkuuden esikuvat ovat teoriassa varsin simppelit, ja tosi rumat. Käytännössä totesin että edellisten kenkien kohdalla mainiosti toiminut "ohennetaan pohjan reunaa niin se kääntyy" ei lainkaan pelitä jos varpaat ovat miltei suorakulmaiset ja päällysnahka ohuen poron sijaan 2mm paksua nautaa. Siispä ratkomaan ja ompelemaan uudestaa ilman kääntämistä.

Näiden kenkien venyttely jalkaan sopivaksi olikin jossain määrin työläämpää kuin minkään aiemmin itse tekemäni kengän kanssa. Tuli myös todettua, että jos haluaa enemmän piirrosten mukaiset lehmänturvat, kannattaa käyttää ohutta pohjanahkaa ja leveää ranttia, johon sitten voi ommella sen paksumman pohjanahan. Laatikon pohjalta löytyi vielä kaksi tinanappia, joilla kengät saa näppärästi pysymään jalassa. Tilasin tietenkin Billy&Charlielta myös ihan kengänsolkia, mutta tajusin hakea ne sisältävän paketin vasta kenkien jo valmistuttua. Hups. Eli sitten voikin joko tehdä kiinnityksen uudestaan tai todeta, että tällä mennään, ja käyttää ne kengänsoljet johonkin ihan muuhun projektiin.


Shoes! Hedeby boots, made with reindeer upper and 4mm cow hide sole, cut down to thickness of 1-2mm around the edge so it would be possible to make these into turnshoes. The upper and sole are sewn with a thin strip of reindeer leather between them to keep the water out. The last pair I made didn't have this feature, and that meant that any dampness got right in through the seam. This time I even made a pattern, and still almost failed to get them right. Too tight at the ankle - at least that was easily fixed by adding a small gore.

I also made a pair of kuhlmaulshoes in a hurry, for our next game's photography session last weekend. I don't actually think very many will make shoes for the game, but hey, maybe it'll benefit someone. The upper is 2mm cow hide and the sole 4mm, and the upper is only around 1cm wider than the sole. At the corners, the holes are at wider intervals in the upper than in the sole, and the shrinkage of the wet leather as it dries also "ate up" the wider girth of the upper. I tried to make them into turnshoes first, as the image sources would appear them to be, but I just couldn't turn them - right angles vs. round toe makes a big difference, as does cow vs. reindeer hide apparently. Still, I got them done and found a pair of cute round pewter buttons for the ankle strap. Of course the package containing buckles from Billy&Charlie had already arrived in the post office but I hadn't fetched it yet. Meh. Will use them for some other project, then.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Syksyn satoa - piukat lahkeet

Syyskausi tuo mukanaan kaikenlaista kivaa tekemistä, niinkuin esimerkiksi uusien tiukkojen keskiaikalahkeiden ompelua sekä tällä kertaa kaksi kenkäompeluprojektia.

Uusiin lahkeisiin käyttämäni kangas on kaikkea muuta kuin Grunwald-yhteensopiva - vaikka härskiys onkin aina in, kaksinkertaiseksi kudottu villa sopii paremmin erinäisiin kotimaan tapahtumiin. Toisen puolen väri on hieno kirkas punainen, toinen kukonaskelkuvioinen sini-harmaa-musta. Kangas oli kohtalaisen lyhyt, mutta patentoimattomalla kankaansäästökaavalla siitä sai varsin hyvin 170-senttisen hoikan ihmisen lahkeet. Huomasin tosin että näin onnistuvat vain lahkeet, joiden kangas on molemmilta puolilta samanlainen - tai kaksipuolinen, jos tahtoo suoraan mi-partit. Häh häh.

Perustana käytin viime kesänä ommeltuja tiukkoja lahkeita. Saumanvaraa tuli noin sentti tai puolitoista. Tämän jälkeen kangasta leikatessa ylijääneistä kolmioista sai jatkopalat lahkeiden yläreunaan, jotta ne sai riittävän pitkiksi. Sitten harsiminen sentin pistoilla jalan ympärille ja ompelu, tällä kertaa saumaus farkkusaumalla. Teoriassa siis näitä voi myös käyttää ei-mipartina, käytännössä ehkä sitten kuitenkaan ei. Kiinnitysosaan nimittäin tulee aika selkeä puolisuus. Pointit on vielä tekemättä, mutta eiköhän nämä vielä käyttöön saada.

This spring I've made quite a lot of stuff - a pair of mi-parti hose, karelian tunic, a coat and two pairs of shoes. Now, the hose: found a perfect fabric for a fashionable gunner. Double woven, red on one side and with a small squares of blue-grey-black pattern on the other side. Used a very cloth-saving cut here, and based the pattern* on a pair of hose I made last year. I left in about a finger width of seam allowance and ensured the fit by sewing with a long stitch first, with my leg inside. Then I made the finished seam a millimeter inside of the scetch seam.

* Actually "pattern" may be glorifying my "put the fabric to be cut on the bottom, put the model on top, mark where to cut" method of operating with items of clothing similar to what I've done before. It's what I did with even this:

Approximating the width of the chest. Needed some extra gores in the sides to make it fit comfortably as the outmost layer.