tiistai 19. helmikuuta 2013
Suunnittelua
Kulunut talvi on pitänyt sisällään huomattavan määrän mielenkiintoisia aikoja, niinpä ompelut ja muut käsityöt ovat jääneet aika lailla syrjään. Nyt kuitenkin kevät nostaa taas rumaa päätään ja alkaa olla aika miettiä uusia metkuja kesäksi, sekä tietenkin joitain uusia vaatteita Sateenkaarilipun alle -peliin. Luvassa siis kevään aikana partlet-ohje naiselle sekä viillekkeisen hartiahupun ohje maalaismiehelle. Noissa 1500-luvun maalaisten hartiahupuissa kun näyttää muuten olevan melko istuvat hartiat, mutta eteen tai sivuille on leikattu lyhyet halkiot ilmeisesti käsien liikkuvuuden parantamiseksi.
Erinäiset ihmiset ovat tilailleet multa kenkiä ja niitä varten tuli sitten tehtyä malleja. Ja jostain syystä (ollos kirottu, Google) sitten hypähti silmille myös kuva novgorodilaisista kirjailluista kengistä. Joissa oli sydän. Ja kiemuroita. Sitten metsästeltiinkin mallikuvaa uudestaan ja pohdittiin ja sovellettiin vähäsen. Ja kerkesin tekemään mallikengänkin. Mutta jotain tällaista on luvassa, kunhan keksin millä väreillä.
Ja keltaisesta mekosta on tulossa svita kunhan saan tilattua hassuja tveriläisiä nappeja ja tulihan sitä lautanauhan sijaintia vähän mallailtua myös. Nyt tosin näyttää siltä että taakse täytyy lisätä sauma tai valesauma kun kaula-aukosta tuli liian suuri. Ja kaulus täytyy tietysti olla myös. Mekkoa en taida vuorittaa, mutta kaulukseen voisi jotakin laittaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)